Tuesday, 30 November 2010

~anxiety~

Ajattelin laittaa tänne tästä ihan sellainen pikku postauksen.. Kävin nimittäin juttelemassa psykologin kanssa viime perjantaina ja siitä jäi ehdottomasti päällimmäisenä mieleen se, että minun suurin ongelma on ahdistus eli siis anxiety. Onko sille suomeksi mitään parempaa sanaa? Minulla on jotenkin ollut mielessä että se suurin ongelma olisi masennus, mutta kylläpä se ahdistus on oikeastaan mukana koko ajan, aivan sama mitä teen. Siltä ei pääse karkuun.
 I thought I would just write a little post about this... I went to have a chat with a psychologist last Friday and the main thing that I got out of it was that my biggest problem is anxiety. I always thought that my problem was depression, but the more I think about it, the clearer it gets. Anxiety goes with me everywhere... no matter what I do or where I go. There is no hiding from it.

Se sosiaalinen fobiahan on ahdistusta, samoin minua ahdistaa kun skräppään (ahdistaa että valitsenko oikeat paperit tai kirjaimet, tai että tykkääköhän kukaan muu tästä, tai näyttääköhän tämä tosi tyhmältä vai vain vähän tyhmältä, uskallankohan piirtää, uskallankohan laittaa tähän koristeen jne jne jne. edit: näitä ajatuksia on toki suurimmalla osalla skräppääjistä, mutta se tulee ongelmaksi silloin se estää skräppäyksen kokonaan mikä minulla on valitettavan yleistä. höh.), kun syön, kun yritän olla syömättä (sehän se vasta ahdistuttaakin), kun ajan, kun käyn Paulin vanhempien luona kylässä, kun käyn skräppikaupassa.. teen minä ihan mitä vain, niin aina ahdistaa... ja siksi olen pikkuhiljaa luopunut suurimmasta osasta sellaisia juttuja joista olen tykännyt aina, en ole pystynyt pitämään yhteyttä ihmisten kanssa jne. Elämän rajat on pienentyneet ympärillä koko ajan kun sitä on vain yrittänyt jättää pois sellaiset jutut mitkä ahdistaa liikaa. Nyt sitten pitää yrittää alkaa tekemään töitä sen eteen että oppisi miten tuon ahdistuksen kanssa oikein eletään ja miten sitä toivottavasti saisi vähemmäksi. huuuuuui!!! Juu, sekin ahdistuttaa jo valmiiksi :). 
My social phobia is pretty much just anxiety, I feel anxious when I scrap (have I picked the right papers and the right alphabets, will anyone else like this, does this look really stupid or just a bit stupid, should I draw, not draw, do I dare to add this embellishment etc.etc.etc. edit:I know everyone has these same thoughts sometimes, but it is a problem when it stops you from actually scrapping ie. interferes with the quality of your life), when I eat, when I try not to eat (oh yes, that makes me the most anxious as unfortunately food seems to be the only anti anxiety medicine for me), when I drive, when I visit Paul's parents, when I have visitors (Jannicke... now I get it!), when I go to scrapbook shop ... doesn't matter what it is, I feel anxious.. and that has made me give up things that I have always like doing like penpalling. I just haven't been able to keep in touch with people in years. My life circle has gotten smaller and smaller all the time as I have stopped doing things that make me anxious. So, now I need to start working hard on learning how to deal with this anxiety, so that I can get my life back. eeeek!!! yes, I am already feeling anxious about that, too :).

Olisi kyllä ihana jos joskus pystyisi skräppäämään niin ettei olisi niin kamalan ahdistunut olo. Olisi ihana tehdä leiska just niinkuin itsestä tuntuu ilman että miettisi että tykkääköhän siitä kukaan tai ilman pelkoa siitä että entä jos joku sanoo jotakin tosi kamalaa minun leiskasta. Minua haluttaisi piirrellä leiskoihin paljon useammin, mutta pelottaa aina että se näyttää kamalalta, koska minä ihan oikeasti en osaa piirtää erityisen hyvin. Ärsyttää aina sikana se että kaiken pitäisi olla niin täydellistä, varsinkin kun ne ei ikinä ole täydellisiä. huokaus. Ehkä se rento päivä sieltä joskus tulee. Mitenhän sitä osaisi. Se on niin vaikeaa kun aina tuntuu että ei ole tarpeeksi hyvä.. ihan vain ihmisenä.
It would be so wonderful to be able to scrap one day without feeling anxious. I would love to make a layout exactly as I feel without wondering if anyone else will like it or without fearing that someone is going to say something nasty about it. I really want to draw in my layouts a lot more often, but I am so afraid of it looking terrible, as I really am not so good at drawing. It annoys me so much that everything has to be so perfect, especially as they never are. sigh. Maybe the nice laid back day will come. I wonder how to get to it. It is so difficult when you always feel like you are not good enough... just as a person.

23 comments:

  1. Hienoa, että olet käynyt puhumassa ihan ammattilaisen kanssa!

    Tie ei varmaan tule olemaan helppo, mutta jos tulevaisuudesta haluaa vähemmän ahdistavan, kannattaa varmaan yrittää ja kipuilla...

    En halua mitenkään vähätellä ongelmaasi, mutta huomaan itsellä samaa leiskojen teossa... tykkääköhän tästä kukaan, muut tekee niin paljon hienompia. onko tä tarpeeks hyvä, kun on näin yksinkertainen...

    Tsemppiä ja hali!

    ReplyDelete
  2. voi ei, tsemppiä sinne. hyvä, että kävit puhumassa ja toivottavasti opit elämään ahdistuksen kanssa.

    minua kyllä melkein kauhistuttaa käydä täällä, kun sulla on niin upeita sivuja! ihania värejä ja hienoja valokuvia!

    minusta on aika lailla rohkeaa, että kaikesta ahdistuksestasi huolimatta pidät blogia!

    ReplyDelete
  3. Marika: juu, ei auta kuin kovasti yrittää! :) Minä luulen että monella muullakin on tuollaista samanlaista miettimistä skräpätessä, mutta ongelmaksi se tulee siinä vaiheessa kun se ahdistus on niin kova ettei enää pysty tekemään mitään eikä nauti siitä enää ollenkaan. Minua niin harmittaa kun aina ahdistaa kun skräppään. Siksi mainitsenkin siitä heti aina jos on ollut vähän parempi mieli jotakin leiskaa tehdessä. Se on iso juttu :).

    ReplyDelete
  4. Maikko: Kiiiiitos!!! Perjantaina menen uudelleen juttelemaan. Toivottavasti psykologitäti osaa antaa sellaisia neuvoja mitkä toimii. Ja pitänee yrittää vain itse itseä pukata tekemään sellaisiakin juttuja mitkä tuntuu superahdistavilta.
    Viime viikolla kävin paikallisessa kahvilassa syömässä ihan yksin. Tuntui kyllä että menee kakat housuun kun olin siinä kahvilan lähellä. Mutta sinne vain pukkasin itseni ja sain tilattua ja syötyä ruuankin. Jee! :) Superpieniä askeleita.

    ReplyDelete
  5. Hienoa, että käyt psykologilla - toivotaan, että siitä on apua.

    Tiedän, että ahdistukselle ei voi mitään, se ei katoa ihan tuosta noin vain... mutta jos ihan järjen tasolla ajattelet asiaa - mitä väliä sillä on mitä muut ajattelee? Itsekin valitettavan usein sorrun miettimään mitä mieltä toiset on mun jutuista, mutta hei ihan oikeasti - mitä väliä sillä on?! Kun jokaista ei kuitenkaan voi miellyttää, niin silloin riitää, että tekee niin kuin itsestä tuntuu parhaalta.

    Tsemppiä! (Ja mitä sun skräppäykseen tulee niin sulla on tosi paljon faneja jotka antais mitä vain jo osais skräpätä kuin sinä - muista se!)

    ReplyDelete
  6. I'm so glad you got a diagnosis! I'm hoping they are providing you with some type of treatment plan....

    ReplyDelete
  7. Halaus täältä!

    Minustakin on hienoa, että kävit juttelemassa psykologin kanssa ja että hän auttaa sen kanssa, miten ahdistusta voi hallita ja miten sen kanssa voi askel askeleelta oppia elämään ilman että se rajoittaa.

    Sinun piirrokset ovat oikeasti todella, todella hienoja ja ihailen kovasti taitoasi doodlailla leiskoissa, mutta tiedän, että sen sanominen ei auta ennen kuin pystyt itse sen ihan oikeasti uskomaan..

    Ihailen myös sitä, että pystyt pitämään blogia ja tekemään monia asioita, jotka ahdistavat eli skräppäämään ja käymään eri paikoissa. Eli et ole antanut ahdistukselle kokonaan valtaa, vaan pyrit aktiivisesti pitämään sitä aisoissa.

    ReplyDelete
  8. Piti aikaisemminkin tästä jo kirjoittaa.. Eli kun täällä kyselit tykkääkö lukijat sun laittamista kätkökuvista. Eikö kuitenkin ole tarkoitus että itse päätät mitä tänne laitat ja lukijat sitten päättävät haluavatko lukea vai ei. Askartelut on sinua varten ei muita, en ymmärrä miksi niitä pitäisi tehdä toisile. Kuvat ovat toisten ilona jos niitä tänne lisäät, mutta askartelut ovat sinun omiasi ei kai niitä tätä blogia varten tehdä. Itse masennuksesta ja ahdistuksesta kärsivänä ymmärrän muuten täysin mutta tämä blogi asia nyt vain ihmetytti. Parempaa askartelun iloa!

    ReplyDelete
  9. Edelliset kommentoijat jo sanoivatkin olennaiset jutut joten ilmoittaudun täällä olemaan samassa hengessä mukana. Tiedän niin tasan tarkkaan miltä toi ahdistus tuntuu, eli kun on tekemättä / välttää ahdistusta aiheuttavia juttuja niin silti ahdistaa. Eikö masennuksessa fiilis oo enempi semmonen että mikään ei tunnu miltään. Ja sehän vasta ahdistaakin kun tajuaa ettei se ahdistus oo rationaalista!

    Auttaisko jos laittaisit jonkun muistilapun itsellesi siihen skräppäyspisteeseesi, semmosia tsemppausviestejä, kuten "Laura, sä oot muru" ja "you rock!" ja sitten ehkä joku semmonen muistutus että skräppäys ei oo suorittamista. Muutenki mitä oivalluksia saat ku juttelet sen terapeutin kanssa niin kirjottelen post-it-lapulle ja kun ne osuu silmiin niin asia palautuu mieleen ja vahvistuu. Hope this helps.

    ReplyDelete
  10. Typo - siis "kirjottelet"

    -mutta mäkin kirjottelen psyykkauslappuja "siivoa", "organisoi" jne. siitä tuon keksinkin ;o)
    LOL

    ReplyDelete
  11. Hatunnosto ja halirutistus! <3

    Muista Laura kaiken tämän keskellä se, että sä skräppäät itseäsi varten, et meitä varten. Miltä tuntuisi ajatus siitä, että päättäisit skräpätä muutaman sivun ihan itsestäsi, itseksesi. Etkä edes suunnittelisi laittavasi niitä blogiin? Tietenkin täällä niitä mielellään katsellaan, mutta kun päättäisit että niitä ei tarvi kenenkään edes nähdä, niin voisiko se muuttaa asiaa?

    Pakkashalauksia, mutta lämpimiä sellaisia! :)

    ReplyDelete
  12. Voi Laura! Sä oot taitava, ihan turhaan huolehdit. :) Huonosti olen jaksanut ja ehtinyt kommentoimaan, anteeksi, yritän taas parantaa tapani. Mä meinaan ainakin tykkään sun leiskoista. Ja musta sä piirrät tosi hyvin! Ja sulla on tosi ihana käsiala. :D
    Toivottavasti ahdistus vähenee pian. Aurinkoa päiviisi!!!

    ReplyDelete
  13. anonyymi: Juu, tottakai askartelut ja muut tehdään itseä varten, mutta ihmettelemässäsi jutussa on kyse siitä että kun itsetunto on niin suunnattoman huono ja kun on aina tuntunut ettei ole tarpeeksi hyvä kenenkään kaveriksi (esim.koulussa jne), niin pelottaa (tai siis se ahdistus taas...) välillä kamalasti se, että jos tekee virheitä tai laittaa blogiinkin vain tylsiä juttuja, niin kaikki mielellään vaan jättää sitten käymättä. Minulle kun tämä blogi on tosi tärkeä, kun se on tällä hetkellä paras keino pitää vähän yhteyttä ihmisten kanssa. Toivottavasti selitin niin että ymmärrät... :). Kyllä minulle on siis vieläkin tärkeintä se, että itse tykkään askarteluistani.

    ReplyDelete
  14. ellis: tuon pistän ehdottomasti mietintämyssyyn. Voisi olla kyllä erittäin hyvä juttu!!! Sittenhän sitä voisi testailla vaikka mitä.. ja toivottavasti ilman kamalaa ahdistusta. iik!

    ReplyDelete
  15. omuli: iso halaus! Olet ihana. Miten se onkin niin vaikea saada sinne pääkoppaan että sillä ei ole väliä mitä muut ajattelee.. oih.. se olisi kyllä kuin lottovoitto kun siitä murehtimisesta pääsisi eroon. Pitänee yrittää pitää tämä mielessä aina: “Be who you are and say what you feel because those who mind don't matter and those who matter don't mind.” Pitäisi melkein tatuoida tuo käteen että sen aina näkisi. hih! :)

    ReplyDelete
  16. Rebecca: thank you!!! I certainly hope that, too :)

    xing: hiiiiirmuisen iso kiitos ja halaus :). Se on kyllä ihan just niinkuin sanoit, että vaikka kuka sanoisi että teen hienoja leiskoja tai muuta sellaista, niin se ei muuta mitään ennenkuin itse olen ok itseni kanssa ja itse uskon siihen. Olisipa se vähän helpompaa... Mutta minusta on kyllä ihan kiva testailla itseäni, joten pitää vian rohkeasti yrittää jatkaa sitä testailua :). Tuli muuten mieleen että minun täytyy todella tykätä skräppäämisestä, koska olen sitä jatkanut näinkin pitkään vaikka se on melkein koko ajan ahdistanut älyttömästi!

    ReplyDelete
  17. Laura, ihan ensinnäkin täydellisyys on yliarvostettua! Ja kuka voi edes määritellä sen? No jokainen omassa päässään, mutta eihän siinä oo järkeä, vai mitä!?

    Mun mielestä kaikki skräppääjät joihin olen tutustunut blogin kautta ja joihinkin ihan livenä; ovat olleet vain ja ainoastaan mukavia ja kannustavia! Ikinä en ole missään nähnyt, että toisen sivuja teilattaisiin huonoina... Eikös se skräppäyksen paras sääntö ollut, ettei ole sääntöjä ja että kaikki on ihan yhtä lailla "oikein"?

    Joten mun pointtina on se, että lähde vaikka poistamaan pelkojasi skräppäyksen kautta... Sillä sä olet siinä äärimmäisen taitava ja täällä blogomaailmassa on hurjasti ihmisiä, jotka inspiroituu sun tekemisistä just sellaisina kun ne ulos tulee! Jokainen sivu ei voi olla mestariteos, niin kuin Ommu hienosti totesi, joten turha yrittää väkisin niistä sellaisia tehdä!

    Hurjasti tsemppiä, kyllä sä pystyt siihen!

    ReplyDelete
  18. Komppaan kaikkia ylläpuhuneita siitä, että olet taitava ja upea skräppääjä, ja erityisesti komppaan Xingiä siitä, että olet noussut aktiiviseen "taistoon" ahdistustasi vastaan! Se on tosi hienoa ja rohkeaa!

    ReplyDelete
  19. Ja vielä sit munkin on pakko sanoa jotain=) Laura:olet niiiin monelle inspiraation lähde ja eri taitava tekijä. Ja mä rakastan sun iloisuutta, vaikka puhutkin nyt ahdistuksesta. Kerrot asioista innostuneesti ja minä ja varmasti todella moni muukin oikein odottaa sun postauksia. Käyn aina listan nopeasti läpi ja jos sulta on jotain ilmaantunut, heti hyökkään katsomaan.
    Että ihan sama mulle onko tarinassasi kyse leiskoista tai kätköilystä, aina yhtä innoissani luen sun juttus!
    Lippu korkeelle nyt ja toivon todella, että hienosta harrastuksesta karisee kaikki ahdistavat piirteet pois!

    ReplyDelete
  20. Laura... Itse saan väreistä voimaa. Uskon siihen, että värit antavat energiaa ja vähentävät ahdistusta (en ole varma, että pitääkö tähän vähän myös uskoa, että toimisi). Tunnen itse, että kun olen ahdistunut, niin etsin jostain oikein kirkkaat värit eli keltaisen ja oranssin ja mahdollisesti myös oikein kirkaan limen vihreän ja tuijotan niitä värejä ja imen niistä energiaa ja toivon, että ahdistus menee ohi.

    Itsellänikin oli joskus aika kun päätyöni ahdisti minua niin, että en enää pystynyt luomaan mitään. Kun yritin tarttua asioihin, joista yleensä sain voimaa, niin energia oli kadonnut kokonaan pois. Itse jouduin silloin pohdiskelemaan elämääni ja siinä olevia negatiivisia asioita, jotka mun lopulta piti vaan sulkea pois mun elämästäni, jotta luovuus ei olisi kadonnut kokonaan. Muistan hetket kun tein lasitöitä ja niistä sain aina mielettömäsi energiaa, mutta kun ahdistus oli pahimmillaan ahdisti lasitöiden tekeminen entistä enemmän.

    Olen aina sanonut, että ahdistus pitää yrittää saada puhumalla pois. Usein tulee vaiettua, mutta silloin asiat patoutuvat vielä pahemmiksi. Joten hienoa, että olet lähtenyt niistä puhumaan.

    Tsemppiä sinulle ja aurinkoa elämääsi. Toivon, että löydät sen auringon aina kuitenkin välillä ;)

    ReplyDelete
  21. I'm so glad to hear you've spoken to someone about this and that you can start to learn how to deal with it! One step at the time, and you'll get there! :)

    *hugs*

    And I have to say that I do recognize your feelings about scrapping too. Although a part of me misses the creativeness, another part don't miss the competitiveness and hunt for perfection that was so dominant in the online forums I was in. It wasn't anxiety that made me stop, but the stress kind of took out the fun of it... and it's really not the way it's supposed to be with something that you're supposed to do mainly for yourself.

    ReplyDelete
  22. Voi miten tutulta kuulostaakin! Sympatiat on kokonaan puolellasi, koska tiedän tasan tarkkaan, mitä tuo täydellisyydentavoittelu on ja millaista sen kanssa on elää. Kun haluaisi tehdä kaiken aina täydellisesti, vaikka samalla tietää, että se on mahdotonta. Eihän kukaan voi olla kaikessa täydellinen! Ja miksi vaatia itseltään täydellisyyttä, kun ei sitä vaadi muiltakaan?

    Omalla kohdallani olen tajunnut, että ongelmani johtuu siitä, että keskityn aivan liikaa siihen, mitä muut minusta ja tekemisistäni ajattelevat. Koko ajan pelottaa, että joku lyttää minut ja tekemiseni - ja sitten maailmani romahtaa, kun totean taas olevani pelkkä nolla. Mistähän nämäkin ongelmat oikein kumpuavat? Kun toisten mielipide merkkaa niin kauheasti, aina löytyy kuitenkin joku, joka ei tykkää tekemistäni jutuista (esim. ruoasta, joka on se mun juttu) ja joka saattaa ilmoittaa sen hyvinkin suoraan. Pahimmassa tapauksessa menetän innostukseni koko rakastamaani harrastusta kohtaan. (Näin kävi mun neulontaharrastukselle, kun mies kommentoi tekemääni villatakkia, että tuollaisiahan käyttävät vain vanhat mummot. :-D) Kunpa vain oppisi tekemään kivoja juttuja ihan vaan sen takia, että itse tykkää niistä - yksi lysti, mitä muut niistä ajattelevat!

    Toivotan sulle paljon tsemppiä ahdistuksesi kanssa, ja toivon että pystyisit vain antaa mennä, ja nauttia siitä mitä teet, ilman että takaraivossa kuiskailee koko ajan joku epäilyksen ääni. Se ei ole kivaa, tiedän.

    Sen vielä haluan sanoa, että tekemäsi askartelujutut ovat ihan älyttömän hienoja. Mä en ikinä osaisi tehdä tuollaisia! Ja vielä: hienoa, että käsittelet asiaa niin avoimesti. Mä en varmaan ikinä uskaltaisi, koska sehän paljastaisi kaikille, etten olekaan täydellinen. :-D :-D

    ReplyDelete
  23. Laura, olisiko siellä päin taideterapiaa? Kävin yhden talven sellaisessa ja sinä aikana aloin oppia käyttämään värejä ja maalaamaan tunteiden mukaan. Isoja pensseleitä tai vaikka savea käyttäessä oli vaan pakko alkaa hyväksyä epätäydellisyyttä. Jos tekisit jotain aivan muuta luovaa välillä saisitko omaa varmuutta ja rauhaa tehdessäsi näitä kerrassaan upeita leiskoja?

    Jos taideterapiaa ei järjestettynä ole niin kokeile ostaa A3 tai isompia papereita, iso sivellin ja vesi/peitevärit. Et tarvitsee kuin perusvärit. Kastele sivellin ja ota sitä väriä, mikä tuntuu hyvältä. Hengitä rauhallisesti ja maalaa värejä. Kuvan ei tarvitse esittää yhtään mitään eikä sillä ole väliä osaatko maalata vai et. Maalaa pari kertaa viikossa joko hiljaisuudessa tai kuunnellen vaikka klassista musiikkia. Älä ole kriittinen vaan anna liikkeen ja ajatuksen maalata värejä ja pintoja paperille.

    Voimia ja onnea ahdistuksen karkoittamiseen!

    ReplyDelete

Thank you so much for leaving a message for me! :)
Kiitokset kommentista! :)

Note: only a member of this blog may post a comment.